Lapualaisen Jukka Viljasen tilalla klapikoneena on aina ollut Palax

Palax C750 sirkkelisahakoneen avulla Jukka urakoi tänäkin keväänä noin 1000 mottia klapia. Polttopuiden myynnin Jukka Viljanen on aloittanut 2000-luvun alussa. Ensimmäinen Palax-klapikone saapui Viljasen tilalle 2003 vuonna, joka oli Power 70 ja toinen Palax klapikone oli Power 70S. Nykyinen Palax C750 PRO+ on jo kolmas Palax-klapikone ja on ollut tilalla jo kolme vuotta.

Klapit tekevät hyvin kauppansa vakioasiakkaille ja joka vuosi uusia ostajia tulee lisää. Asiakkaat ostavat yleensä 2-4 mottia polttopuita kerralla. Korona ei ole vaikuttanut polttopuiden myyntiin vaan kaikki puut ovat tehneet kauppansa kuten aiemminkin.

Tänä keväänä Viljasen tilalta saa myös ostaa juuri klapitettua polttopuuta, jonka asiakas saa sitten itse kuivattaa ja siirtää suojaan.

Parasta Palax C750 klapikoneessa Jukka Viljasen mielestä on nopeus, hän toteaa ”ettei mistään muualta saa niin nopiaa konetta kuin Palax on”. Koneen tuoma lisäarvo on juuri sen nopeus ja tehokkuus.

Näitä isoja 15 metrin pituisia polttopuupinoja Viljasen tilan pihalla on tänä keväänä viisi kappaletta, joissa kussakin noin 250 mottia polttopuuta.

Klapipino rakentuu auman päälle. Auman tunneli rakentuu metallitukien, parrujen ja trukkilavojen avulla. Trukkilavojen päälle ajetaan klapipino. Keväällä polttopuu kuivaa auringossa ja kevättuulien ansiosta nopeasti. Tehokuivausta nopeuttamassa on auman alla toimiva puhallin. Tänä keväänä polttopuiden teko on aloitettu maaliskuun 15 päivä ja urakka päättyi pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Kun polttopuut on tehty, Jukka huolehtii klapikoneen telakalle puhaltamalla puuroskat pois, pesemällä ja voitelemalla koneen, jonka jälkeen Palax C750 siirtyy varastoon odottamaan seuraavaa sesonkia.

Katso myös

21.12.2023
Rauhoitumme joulun viettoon viikolla 52, jolloin tehtaamme on kiinni. Katso ohesta Palax-tiimin jouluinen videotervehdys
12.12.2023
Baltian maissa, missä polttopuun tekeminen on todellakin ammattimaista, pääsevät Palax -pyöröteräkoneet kunnon urakkatyöhön. Lue lisää kahdesta Baltialaisesta Palax -loppuasiakkaasta.
31.8.2023
TP Silvan Ylistaron tehtaalla työskentelevät sisarukset viihtyvät saman katon alla eri työkuvioiden parissa